Paniikkihäiriö

Paniikkihäiriö oli reilu kymmenen vuotta sitten muotidiagnoosi. Sen kemiallisia muutoksia ja aivoperäisyyttä tutkittiin innokkaasti. Sen hyväksyttävyyttä potilaiden itsensa keskuudessa ylläpiti näkemys, että se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä yksilö itse voinut sille mitään. Nykyään on oivallettu, että paniikkihäiriöksi diagnosoidaan usein sosiaalisten tilanteiden pelko. Tutkimusten mukaan paniikkihäiriöstä kärsii n. 2-3 % väestöstä ja sosiaalisten tilanteitten pelosta jopa 10 %(Katso väitöskirja 2004 ). Puhtaassa paniikkihäiriössä kohtaus todella voi tulla miltei milloin tahansa, kotona yksin ollessa ja jopa herättää unesta. Selvin ero sosiaalisten tilanteitten pelkoon on se, että panikoiva hakeutuu pyytämään apua lähellä olevilta ihmisiltä pelätessään tukehtuvansa tai muuten vain hädissään. Tällaista tilannetta ei edellä mikään laukaiseva tekijä.

Sosiaalisten tilanteiden pelossa on aina pelottavana tekijänä jokin joskus ennalta aavistamaton tilanne mutta myös tilanne, jonka itse tietää jo ennalta johtavaan ahdistukseen. Esiintymistilanne, jollainen voi olla vaikka vain esittäytyminen muutamalle ihmiselle tai vuoron odottaminen kaupan kassajonossa, voi johtaa sydämen hakkaamiseen, punastumiseen ja käsien vapinaan tai äänen värinään tai änkytykseen. Onneksi kumpaakin häiriötilaa voi hoitaa.

Paniikkihäiriö: monentyyppisillä lääkeaineilla mutta ei juurikaan terapialla. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa voidaan niinikään hoitaa lääkkeellisesti betasalpaajilla. Betasalpaajien lisäksi kognitiivis-behavioristisella terapialla ja hypnoterapialla on molemmilla kohtalaisen hyvät mahdollisuudet pitkässä juoksussa lievittää oireita punastumistra lukuunottamatta. Jos nämä hoidot eivät ole auttaneet tai et halua niitä kokeilla, voit saada tehokkaan avun sympaattisesta salpauksesta.